AGILITY-FLATTI
Agility on saavuttanut niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa suuren suosion. Agility sopii kaikille koiraroduille ja kaikille terveille koirille. Vaikka agility onkin harrastustasolla monesti nuorten naisten suosima laji, sitä ei kuitenkaan kannata pitää helppona lajina, varsinkin ylemmissä luokissa kilpailu on kovaa ja lajia voidaan pitää koirien urheilumuotona, ei pelkkänä hupihyppelynä.
Flatteja agilityssä kilpailee suhteellisen vähän, lajin suuresta levinneisyydestä huolimatta. Suurin osa agilityssä kisaavista flateista on alimmassa eli I-luokassa. Kolmos- eli ylimmän luokan flatteja kilpailee/on kilpaillut vain muutamia. Noutajat eivät kohtuullisen isoina koirina ole rakenteeltaan parhaimpia agilitykoiria, sillä esim. samankorkuisilla, mutta yleisimmillä agilityroduilla kuten belgeillä, bortsuilla tai collieilla paino liikkuu 20-30 kilon välissä, kun taas noutajilla tolleria lukuunottamatta painoa pitäisi olla hieman 30 kilon ala- tai yläpuolella. Flateilla rotumääritelmän mukaiset painorajat ovat 27-32 kg, mutta varsinkin uroksissa nämä usein ylittyvät. Agilityä sanotaan kaikille koirille sopivaksi lajiksi, mutta kannattaa muistaa, että laji on kehitetty Englannissa, jossa lajia edelleen eniten harrastetaan kevyehköillä bortsuilla/working sheepdogeilla. Etenkin raskaampien koirien kanssa siis pitää ensin varmistaa koiran fyysinen terveys (lonkat, kyynärpäät) ennen kuin agilityä aletaan harrastamaan. Ja painon pitäisi flatilla mieluummin olla 30 kg kuin 40 kg tuntumassa.
Flateilla hyviä puolia agilitykoirina edellä mainitusta huolimatta kuitenkin löytyy paljon…Flatit ovat keskimäärin vilkkaita ja toiminnanhaluisia noutajia, jotka nauttivat saadessaan tekemistä – on se sitten mitä vain. Esteiden opettaminen flatille on yleensä helppoa; nopeaoppisena toistoja ei yleensä tarvita montaakaan. Nopeus flateilla yleensä on riittävä, joskus liiankin riittävä…Muita noutajia kevyempänä (lukuunottamatta tolleria) flatti kääntyy yleensä notkeasti ja joustavasti eikä sen etuosaan kohdistuva rasitus ei ole yhtä suurta. Lisäksi flatin ”hullu” luonne pääsee toteuttamaan itseään, kun se saa viilettää radalla.
Flateista löytyy huonojakin puolia. Jotkut kuumuvat radalla niin, että ohjaaminen on monesti hankalaa (flatti hihassa kiinni…). Into on hyvä asia, mutta liiallinen hössötys ja pomppiminen saattaa tehdä ratasuorituksesta melko mutkittelevaa, vaikka rata itsessään olisikin suora. Flatit ovat pääosin kohtuullisen kovia ja itsenäisiä koiria, jolloin ne saattavat ottaa radalla ohjat omiin tassuihinsa – jos ohjaaja jää nopean koiransa jälkeen, koira suorittelee esteitä haluamassaan järjestyksessä. Lisäksi sama asia saattaa vaikeuttaa hyppäämistä – koira tuntuu oppineen hypyt oikein, mutta todellisuudessa se vain kaahaa siivekkeiden läpi piittaamatta siitä, putoaako rima vai ei.
Kuinka aloittaa agility flatin kanssa?
Aloittamisikä riippuu paljon koirasta ja mitä sen kanssa on aikaisemmin tehty. Jos koira on luonteeltaan enemmän perusnoutajatyyppinen (ei ylivilkas, ei kiihdy eikä hermostu helposti) tai se on jo koulutettu johonkin lajiin hyvin (nome, toko, pk), voi sen kanssa aloittaa esteisiin tutustumisen ”tavalliseen tapaan”; menemällä mukaan paikallisen agilityseuran alkeiskurssille kun koira on saavuttanut vaaditun ikärajan (n. vuosi, riippuen koiran koosta – kevyemmällä koiralla hieman aikaisemmin ja raskaammalla myöhemmin). Perustottelevaisuutta kannattaa ehdottomasti harjoitella ennen kurssille menoa, sillä etenemistä helpottaa, jos koira osaa istua, mennä maahan, tulla luokse ja pysyy paikoillaan edes hetken.
Vilkkaampien ja kiihtyvämpien yksilöiden kanssa (hermostuvat helposti, sinkoilevat, haukkuvat kiihtyneenä, hyppivät jne.) pitää ehdottomasti harjoitella kunnolla perustottelevaisuutta ennen agilityyn tutustumista. Aloittamisikää kannattaa siirtää, kunnes koira ei ole enää koko ajan ylitouhukas, sopiva ikä aloittamiselle voi vaihdella 1-… vuoteen. Ohjaajalta vaaditaan nopean ja herkästi reagoivan koiran kanssa enemmän, joten ohjaajan kannattaa ennen aloittamista tutustua lajiin mahdollisimman hyvin – mitä nopeampi koira on, sitä vähemmän aikaa ohjaajalla on reagoida radalla ja sitä helpommin ohjaaja ”jää ohjauksessa jälkeen”, mikä puolestaan lisää koiran kierroksia. Ohjaajan pitää käyttäytyä radalla koko ajan määrätietoisesti, jolloin koiralle ei jää aikaa huomata kaikkia muita ympärillä olevia esteitä, vaan seuraava este on heti tiedossa. Ylimääräistä riehumista, haukkumista tai näykkimistä ei tule koskaan sallia, vaan heti ensimmäisellä kerralla suoritus keskeytetään ja koiralle kerrotaan, että se ei ole sallittua.
Kuinka flattia kannattaa ohjata?
Mitään oikeaa tapaa ohjata ei ole olemassa, kaikki on yksilökohtaista, mutta joitakin yleispiirteitä voi ottaa esille. Jos koira oli tyyppiä A (perusnoutaja), ohjaus on yleensä suhteellisen helppoa – koira kulkee sinne minne ohjaajakin ja yhtä lujaa kuin ohjaaja. Nykytrendit suosivat edestä ohjaamista, joka sopii myös tälle koiratyypille. Kontaktit tulee tietysti opettaa huolellisesti, samoin lähtötilanteessa paikallapysyminen ja jonkin verran myös koiran lähettämistä seuraaville esteille. Jos koira ei ole kova kaahaamaan, voi ohjaaja omalla liikkumisellaan (”vedättämällä”) saada koirasta irti lisää vauhtia.
Tyypin B flatti (kuumakalle) vaatii ehkä hieman toisenlaista otetta radalla. Ohjaajan liikkumisen tulee edelleen olla sujuvaa ja edestäohjaaminen ei ole tällekään koiratyypille huono vaihtoehto, mutta jos koira on kovin kiireisen oloinen, vedättämistä kannattaa välttää – se saattaa saada vain aikaan rimojen lentelyä ja huolimattomuutta kun koira yrittää kiiruhtaa ohjaajan luokse ja ohitsekin. Koiraa pystyy lähettämään enemmän kuin A –tyypin flattia, jolloin ohjaaja pääsee ehkä lähettämisien aikana liikkumaan hieman koiran edelle eikä jää tällöin radalla koirastaan jälkeen. Jarruttelutaktiikka nopean koiran kanssa on huono vaihtoehto, ohjaajasta huokuva epävarmuus saattaa saada aikaan sen, että radalla koira onkin se, joka päättää suunnan. Jarruttelemalla saa lisäksi aikaan turhautumista, turhia pyörimisiä ja ehkä näykkimistäkin.
A –tyypin kanssa voi rataharjoittelussa siirtyä nopeastikin eteenpäin, mutta B –tyypin kanssa kannattaa pitäytyä aluksi sellaisissa harjoitteissa, joissa ohjaaja varmasti pysyy koko ajan mukana liikkeessä. Jos harjoittelussa tulee eteen suuria ongelmia jonkin esteen kanssa, kannattaa pysäyttää eteneminen hetkeksi ja palata estekohtaiseen harjoitteluun. Myös tiettyjä peruskuvioita pitää muistaa aina harjoitella (mm. lähtö, maali, ns. hyppyneliö, varmat kontaktit, putkeen/pussiin ym. lähettämiset, pujottelu eri kulmista sekä sarjaesteet).
Harjoittelemisesta
Ennen harjoituksia koirat pitää ehdottomasti lämmitellä hyvin, esim. kävelyä ja kevyttä hölkkää 10-15 minuutin ajan. Lisäksi B –tyypin koirien pitää antaa purkaa ylimääräinen energiansa ennen harjoituksia – agilitytreenit eivät saa toimia koiran ainoana aktiviteetin purkamispaikkana, jos haluaa lajista myös nauttia ja edistyä siinä. Hyvinä harjoituksina ennen agilityä sekä myös lämmittelystä käyvät nometreenit, joissa koira joutuu käyttämään sekä jalkojaan että päätään selvittääkseen tehtävät. Monesti B –tyypin koiran kanssa saa eniten harjoituksista irti, jos se on saanut käydä niitä ennen kunnollisella lenkillä, on saanut puuhastaa omiaan rauhallisemmalla tahdilla hetken ja on ehkä hieman tokoillutkin tai vaihtoehtoisesti sen kanssa on treenattu nomea. A -tyypin koirankin kanssa etukäteisharjoitukset ovat hyödyksi – jos koira ei ole tarpeeksi innokas harjoituksissa, voi sitä hieman kiihdyttää ennen treenejä mm. noudoilla ja juoksuleikeillä. Samalla myös koira tulee kunnolla lämmitellyksi.
Lämmittelyn lisäksi koiran kunnosta pitää muutenkin pitää hyvää huolta, jos haluaa säilyttää koiransa terveenä. Lisäksi hitaammalle koiralle saattaa saada lisää vauhtia, kun sen kunto ainakin on tarpeeksi hyvä (ja oma kunto – jos itse etenee hyvin, koirakin etenee hyvin). Liian rankat harjoitukset (koiran väsyttäminen pitkillä harjoituksilla, paljon korkeita hyppyjä) eivät ole hyväksi koiran lihaksistolle. Treenien lisäksi kunnosta huolehtimiseen kuuluvat pitkäkestoiset lenkit, metsässä rämpimiset ja pomppimiset, hankihyppelyt, uiminen sään salliessa ja näiden seurauksena koiran painosta huolehtiminen. Ylipainoisen koiran laihdutus ei tapahdu agilityssä eikä lihava koira pysty nauttimaan agilitystä täysillä, agilitykoiran pitää olla hoikka. Koiran venytteleminen ja hierominen ovat myös osa agilitykoiran huoltoa.
Harjoituksissa koiraa ei kannata istuttaa paikoillaan odotteluaikaa, vaan sitä kannattaa ainakin hieman ennen ja jälkeen omaa vuoroaan liikuttaa, jotta koiran (ja oma) lihaksisto pysyisi vetreänä. Ja toisaalta odotteluajan voi käyttää hyödykseen tekemällä pieniä tokoharjoituksia, harjoittelemalla damin pitämistä ja nostamista ohjaajalle jne. Samalla koira saa kaipaamaansa aivotyöskentelyä tehokkaammin kuin jos luppoajan käyttää kavereiden kanssa jutusteluun. Kylmällä ilmalla estekorkeus kannattaa pitää matalana ja koiralla voi myös käyttää lämmittimenä loimea. Myös harjoitusten jälkeen pitää muistaa jäähdytellä koira hyvin, silloin välttyy lihaksiston ”jumittumiselta”. Kotona voi myöhemmin uhrata pienen hetken venyttelylle.
Miksi harrastaa agilityä?
Jos edellä ei selvinnyt, miksi agilityä kannattaa harrastaa, tässä on joitakin syitä siihen: Agility tarjoaa virikkeitä koiralle sen muuten monesti tylsähköihin päiviin. Agilityn kautta ohjaajan ja koiran välinen suhde yleensä paranee, oppii tuntemaan koirastaan uusia puolia (ja itsestäänkin). Agilitystä on hyötyä monien muiden lajien harrastamisessa ja esteitä voi käyttää apuna muita lajeja harrastettaessa (toko, PK, nome – vain mielikuvitus on rajana). Koiran kunto yleensä paranee agilityn harrastamisen myötä ja se tarjoaa työtä eri lihaksille kuin tasaisessa maastossa liikuttaessa. Agility voi toimia ”välikauden” lajina, kun haluaa pitää taukoa päälajeistaan, mutta samaan aikaan haluaa myös koiran pysyvän henkisesti aktiivisena. Agilityä voi harrastaa flatin kanssa joko harrastusmielessä tai tosissaan, kummin itse haluaa – molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia. Lonkiltaan, kyynärpäiltään tms. sairaan koiran kanssa agilityä voi harrastaa koiran mielenvirkistyksen takia ”lattiatasolla” eli matalilla hypyillä ja maantasaesteillä – estekorkeudet ovat säädettävissä kunkin tarpeen mukaan. Ja ennen kaikkea agilityä kannattaa harrastaa, koska koirat pitävät siitä!
