Juttu alkuperäisesti julkaistu Nuusku 4/99 lehdessä
NOUTAJAT AGILITYKILPAILUISSA
Noutajia on agilityssä ollut mukana lajin alkutaipaleelta lähtien. Omat mestaruuskisat noutajille kehitettiin ensin epävirallisina ja tänä vuonna ensimmäisen kerran virallisena noutajamestaruuskisana Seinäjoella. SNJ:n jäsenyhdistyksistä osalla on mahdollisuus järjestää agilitykoulutusta, mutta melko moni on tässä riippuvainen muista paikkakunnan koirakerhoista esteiden puuttumisen takia. Täydellinen agilityestesarja kun maksaa n. 10 000 mk, eikä tällaiseen investointiin kaikkialla ole mahdollisuutta. Parhaiten SNJ:n puitteessa agilityyn pääsee tutustumaan kesäleirin yhteydessä, jossa muiden lajien lisäksi on tarjolla myös agilitykoulutusta.
Viime aikoina agility on kehittynyt yhä enemmän koiraurheiluksi, lajin harrastajajoukko kattaa kaikentasoisia ja -rotuisia koiria. Lajin leviämisen myötä on perustettu monia agilityn erikoisseuroja, jotka tarjoavat korkeatasoista koulutusta aina MM-tasolle saakka. Lajin luonteen mukaisesti on myös alettu suosia tiettyjä koirarotuja, joiden rekisteröintiluvut ovat näin kasvaneet suuresti (mm. borderterrieri, bordercollie, belgianpaimenkoirat, espanjanvesikoira). Joillakin roduilla on keskimäärin paremmat edellytykset huippuagilitykoiriksi, jolloin on luonnollista, että lajissa huipulle haluava saattaa kääntyä rotuvalinnassaan näiden "agilityvarmojen" rotujen puoleen. Toisaalta joka rodusta löytyy yksilöitä, joilla on edellytyksiä agilityssä aivan huipullekin saakka eli pelkkä rotu ei takaa menestystä tai menestymättömyyttä agilityssä.
Noutajista agilityssä eniten kilpailusuorituksia v. 1996-1998 aikana oli ehdottomasti kultaisillanoutajilla, joka vuonna yli 200 suoritusta. Kilpailleita koiria kultsuissa oli joka vuosi n. 50 kpl. Seuraavana tuli pieni ja pippurinen tolleri, jolla suorituksien määrä kasvoi näiden vuosien aikana 116:sta 171:een. Samalla kilpailevien koirien määrä on noussut lähelle 40:ä. Labradorien kilpailusuorituksissa on nähtävissä selvää laskua, v. 1996 ja 1997 ne ylsivät n. 100 suoritukseen, mutta viime vuonna suorituksia kertyi n. 70. Myös kilpailleiden koirien määrä laski puoleen. Flateilla suorituksia on yhteensä samaa luokkaa labradorien kanssa, mutta trendi on ollut nouseva.
Kilpailuluokittain katsottuna suhteellisesti 3- eli ylimmän luokan koiria oli vuonna 1996 kultsuissa, flateissa ja tollereissa yhtä paljon. Lapukoissa 3-luokkalaisia oli vain 1 koira. Vuonna 1997 flateissa kolmosluokkalaisia oli 35% kilpailleista koirista, muissa n. 20%. Viime vuonna kaikissa roduissa kolmosluokkalaisia oli n. 15%. Luokkanousujen rajoja tiukennettiin vuonna 1998, minkä vuoksi 3-luokkalaisten määrä lienee vähentynyt.
Kumien määristä (alle 5.99 virhepistettä) on osittain vaikea tehdä päätelmiä, koska kilpailusuorituksia saattaa joissakin luokissa olla alle 5 kpl. Jonkinlaista yhteenvetoa voidaan kuitenkin tehdä. Vuonna 1996 kumaprosentti eli kumasuoritusten osuus kaikista suorituksista oli suurin piirtein yhtä suuri kultaisillanoutajilla ja flateilla 3-luokassa, 32-33% (lapukoiden suoritusta 3-luokassa ei tässä huomioida, koska siellä oli vain 1 kilpaillut koira kolmella startilla, vaikka koira olikin tehnyt hyviä suorituksia). Vuonna 1997 erot olivat pieniä, 2-luokassa flateilla suurin prosentti (33), mutta koiria oli kilpailemassa vain kaksi ja suorituksia oli kuusi. Toisaalta samana vuonna flateissa 1-luokassa oli 45 suoritusta, mutta vain yksi kumatulos. Kultsuilla molempina vuosina kumia oli tullut eniten 3-luokassa. Vuonna 1998 tollerit olivat parantaneet suorituksiaan ja sekä 1- etä 3-luokassa kumia oli tullut paljon. Myös labradoreissa 1-luokkalaiset olivat kunnostautuneet.
Toisenlaista tilastoa koirista tarjoaa Agility Sports Bulletin-lehti, jossa ns. Timanttiset Ranking-tilasto pisteyttää tiettyjen sääntöjen mukaan 700 suomalaista agilitykoiraa. Tässä tilastossa noutajia on mukana (lehti 10/99) 14. Näistä korkeimmalle (sija 116) on sijoittunut flatti, joka kilpailee 3-luokassa. Koirista yhtä monta eli 5 on tollereita tai kultsuja, flatteja on 2 samoin kuin lapukoita. SM-kisoissa noutajia on ollut mukana vain muutamia. Agilityvalioita noutajissa on tällä hetkellä vain yksi, kultsu Milo Heidi Immosen ohjaamana. Näyttelytulosta vailla oleva valio löytyy myös tollereista, Topsi ja Touko Varho.
Ruotsin vastaavia tilastoja lukiessa vuoden agilitykoira-rankingissa vuonna 1998 korkeimmalla sijalla oli kultainennoutaja (19.). Sama koira oli kuluvan vuoden alkupuolen tilastossa sijalla 12. Vuonna 1998 270 rankatun koiran joukossa oli 34 noutajaa. Näistä kultsuja oli 12, tollereita 10, flatteja ja lapukoita molempia 6. Tilastot eivät ole samoilla perusteilla tehtyjä, mutta näyttäisi siltä, että Ruotsissa noutajia on agilityssä enemmän myös "huipputasolla" eli osallistuu maan mestaruuskisoihin.
Yhteenvetoa...
Yleisin kilpailijarotu noutajissa on vielä kultainennoutaja, tosin tolleri alkavat saavuttaa kultsuja sekä suoritusten että kilpailevien koirien määrässä. Flateissa on nähtävissä tasaista nousua molemmissa ja lapukoissa puolestaan melko jyrkkääkin laskua. Kumien osuudessa flateilla prosentti on ollut pari viime vuotta melko tasainen kaikkia luokkia katsottaessa, hieman yli 10. Kultsuissa viime vuonna tapahtui kumien osuudessa hieman laskua, mutta lapukoissa on ollut tasaista, n. 15%. Tollereissa agilityn puolella näyttäisi nousujohteiselta - sekä kumaprosentti että suoritusten määrä on nousussa. Näyttäisikin siltä, että tollerit ovat nousemassa noutajista parhaiksi agilitykoiriksi tilastojen valossa. Tätä tukee myös tollereiden rakenne; pieninä, ketterinä ja nopeina ne pärjäävät myös ajassa muille roduille.Kompastuskiveksi noutajien agilitymenestyksessä on noussut nopeus. Jotta koira pärjäisi kilpailuissa sen on oltava sekä suoritusvarma (tehdäkseen puhtaita ratoja) että nopea. Noutajien kanssa ongelmaksi nousee helposti koiran rakenne, sillä "ihanneagilitykoiraksi" ne ovat monesti liian painavia, kun esim. verrataan samankorkuisiin belgeihin, joilla painoa on 10-15 kg vähemmän. Toisaalta tällöin kannattaa panostaa puhtaisiin ratoihin ja hyvien ratalinjojen valintaan. Flateilla ja varsinkin tollereilla koko on parempi agilityä ajatellen, mutta näiden nopeus ja kiihkeys saattaa aiheuttaa ylimääräisiäkin virheitä. Lapukoilla hieman rauhallisemmat suoritukset tuottavat tasaisempia suorituksia ilman ylimääräisiä mutkia.
Tässä on esitelty paljon tylsää tilastotietoa, mutta näiden perusteella näkee hieman, mihin agilitykilpailuissa ollaan menossa noutajien osalta. Kilpailemiseen (kilpailemattomuuteen) vaikuttavia syitä on monia, yksi suurimmista esteistä on harrastusmahdollisuuksien puute, kaikilla paikkakunnilla tai noutajayhdistyksillä kun ei ole mahdollisuus agilityn harrastamiseen. Tällöin ei aina haluta liittyä johonkin toiseen koirakerhoon vain agilityn takia ja näin ollen agility voi jäädä satunnaiseksi esteillä pomppimiseksi. Toisaalta kisoja järjestetään eniten kesällä viikonloppuisin, jolloin taas noutajien rodunomaiset kokeet vievät monesti etusijan kilpailukalenterissa.
Noutajien agilitymenestykseen vaikuttaa näin "harmittavasti" niiden sopiminen kaikkiin mahdollisiin harrastusmuotoihin ja kun kesässä ei viikonloppuja riitä loputtomiin, on valintoja eri lajien välillä tehtävä. Ja kun agilitykisoja on joka viikonlopulle, mutta jälki vain kolme kertaa kesässä, ei ehkä ole vaikea valita, mihin koiransa kanssa suuntaa. Niinpä monilla noutajilla agility on talvilaji ja nome, mejä tai pk kesä- eli lumettoman ajan laji. Tämä puolestaan vaikuttaa suoritusvarmuuteen, sillä taukojen jälkeen kisa- ja ohjausrutiinia on aina haettava uudelleen, mikä vie oman aikansa. Ja aina pitää muistaa myös se, että kaikkia ihmisiä kilpaileminen ei kiinnosta ja he haluavat säilyttää agilityn heidän ja koiransa välisenä mukavana harrastuksena ilman kilpailupaineita. Tätä ei pidä unohtaa juttua lukiessa, sillä harrastuksena agility sopii (edelleen!) kaikille koirille kokoon ja ulkonäköön katsomatta!
