Jutun lähetti S.Toivonen , Lokakuun 13, 2009 kello: 14:48:20
Re: Sivusta seurannut ja kisaajaVastineena juttuun: Re: Sivusta seurannut ja kisaaja, jonka kirjoitti: Katsojana samoissa kisoissa , Lokakuun 11, 2009 kello: 21:31:17:
Ihmettelen miten on mahdollista, että kyseinen tuomari saa yhä tuomaroida? Onko todellakin niin, että jokaisen kisaajan tulee seurata itse sitä, kuka on tuomarina, ja jättää kyseisen tuomarin kohdalla kisat väliin. Onneksi sentään joku seura on edellisistä päätellen päättänyt olla ottamatta häntä tuomariksi.
Sunnuntaisen kisan kohdalla tuomarin käytös oli täysin ala-arvoista. Siihen, että hän nöyryyttää kisaajaa julkisesti, ei ole MITÄÄN puolustuksen sanoja. Turha puhua hänen kohdallaan, että ompa hyvä kun tuomari puutttu asiaan. Toivottavasti kisaaja kertoo sen, mitä kertoi tuomarillekin (joka ei tietenkään kuunnellut sanaakaan).
Ilo ja hauskuus ovat viime aikoina agilitystä hävinneet.