Jutun lähetti Näin meillä , Lokakuun 23, 2009 kello: 11:42:04
Re: Maxi-koiran hypytVastineena juttuun: Maxi-koiran hypyt, jonka kirjoitti: Aloittanut , Lokakuun 23, 2009 kello: 11:16:26:
Aloitin hypyt matalalta eli noin 20 cm. Kun koira ymmärsi jutun eli ne hypätään, nostin suoraan oikeaan maksikorkeuteen, ensin 55 cm, myöhemmin kokeilin myös muita. Mun koira sen verran iso (yli 60 cm), että ei mennyt hyppyjen ali, niin kuin joskus olen nähnyt käyvän. Mutta jos olisi mennyt ali, olisin hetkeksi laskenut vähän alemmas eli sellaiselle korkeudelle, ettei voi mennä ali.
Tuo siis aikuiselle koiralle, pennulle olen nostanut maksikorkeuteen (tietysti osaa jo hypätä) sen jälkeen kun on täyttänyt vähintään vuoden ja lonkat on kuvattu. En ole halunnut isoa rotua hyppyttää korkeilla hypyillä ennen.