Jutun lähetti rotukirjosta , Toukokuun 19, 2010 kello: 09:47:44
Re: ihanneajoista ja tuomareistaVastineena juttuun: Re: ihanneajoista ja tuomareista, jonka kirjoitti: rotuominaisuuksia , Toukokuun 18, 2010 kello: 17:57:56:
rotuominaisuuksia kirjoitti:
» Koirat on jalostettu erilaisiin käyttötarkoituksiin! Ne ovat ruumiinrakenteeltaan ja luonteeltaan erilaisia. Novascotiannoutaja on ihan oma lukunsa, se on rakenteeltaan paljon kevyempi kuin muut noutajat eikä sen käyttötarkoituskaan ole sama. Koirat ovat toki myös yksilöinä rodun sisällä erilaisia. Työmotivaatiossa, hermorakenteessa ja fyysisessä rakenteessa on eroja.» Kaikille koirille eivät siis sovi kaikki lajit yhtä hyvin. Jotkut koirat ovat nopeita ja kiihkeitä, toiset hitaampia ja rauhallisempia. Noutajien ei tarvitse olla huippuja agilityssa, koska se on toisentyyppisille koirille sopivampi laji.
» Huippuohjaajan taito tulee esille lähinnä siinä, että osaa valita hyvän koiran - ja luopua vähin äänin huonoista.
Roturyhmä ei tosiaankaan kerro kaikkea, vastaava tapaus spanieliryhmän roduissa lienee koikkeri. Tilastoista voi aika helposti päätellä, että eri rotujen "agilityominaisuuksissa" on eroja. Kolmosissa kisaavien ja agivalioiden suuri prosentuaalinen määrä kertoo jotain koulutettavuudesta ja lajiin sopivista taipumuksista. Mikään absoluttinen mittari se ei tietenkään ole, mutta silti joskus hämmästyttää kun joku innokkaasti väittää erojen johtuvan yksinomaan siitä, että jonkun rodun yksilöt päätyvät ns. agilitypiireihin. Osaltaan varmasti näin onkin, mutta kun tilastoissa näkyvät määrät ovat kymmeniä tai isoissa roduissa (esim. sheltti) jopa satoja, tilastomenestys enää selity pelkästään keskimääräistä taitavammailla kouluttajilla tai ohjaajilla.
Jos mielessä on tositavoitteellinen kilpa-agility, minusta on järkevää miettiä rotuvalintaa muutenkin kuin tunteella. Itse pidän paljon järkevämpänä valita silloin ns. agilitytaipumuksia omaavan rodun edustaja (ja niitä rotuja on muitakin kuin bc) kuin joku harvinaisuus josta ehkä saa extrakunniaa jos sattuu menestymään - tai sitten pitää alkaa vaatia sääntömuokkauksia, aikatasoitusta tms. että voisi pärjätä. Koiravalinnan lisäksi kannattanee jo tavoitteiden asettamisvaiheessa vilkaista sinne peiliin ja muutenkin harkita elämäntilannettaan, välttämättä menestyksen rajoja ei aseta koiran rotu. Kuten jo aikaisemmissa kirjoituksissakin on todettu, jo nykyisin kansallisellakin huipulla pärjääminen vaatii ohjaajalta hyvää fysiikkaa (tai extrakykyjä kouluttajana) ja huomattavaa resurssipanostusta, pelkkä hyvin valittu bc:kään ei tee kenestäkään edes Suomen- saati sitten maailmanmestaria. Mitä pidemmälle laji kehittyy, sen harvempi meistä yltää ns. huipulle omien ominaisuuksiensakaan puolesta, koiran vaihto ei siis välttämättä auta asiaa...
Ihan eri asia on harrastaminen omilla ja koiransa ehdoilla. Silloin ei pyritä pärjäämään veren maku suussa vaan tavoitteet ovat sellaisia että ne voi saavuttaa muiden vauhdista tms. riippumatta. Kehittyminen ja tavoitteiden saavuttaminen motivoi jatkamaan, samoin se kun näkee koiran innon ja ilon yhdessä tekemisestä. Tällä lailla agilityä voi ehdottamasti harrastaa minkä tahansa rodun kanssa minkä ikäisenä, kokoisena ja kuntoisena tahansa, ja saada siitä paljon irti. Paljon oleellisempaa kuin kantaa huolta siitä että rotukirjo huipulla kapeutuu on minusta se että huolehditaan lajin HARRASTAMISEN arvostuksesta. Kilpailla voi vielä nykyisin millä tahansa tasolla SM-tasolle saakka myös harrastusmielessä. Ehkä alkaa kuitenkin olla aika asettaa yleisemminkin muita tavoitteita kisaamiselle kuin SM-kisat tai MM-karsinnat, ennen pitkää ne eivät voi olla mikään yleinen "massatavoite". Kriteerit täytyy pitää sellaisina, että vain säkäluokan parhaimmisto ne saavuttaa, ja se voi merkitä myös rotukirjon kapeutumista arvokisoissa.