Jutun lähetti ITe , Elokuun 15, 2010 kello: 16:31:01
Re: Avustavien tuomarien käyttö maajoukkuekarsinnoissaVastineena juttuun: Re: Avustavien tuomarien käyttö maajoukkuekarsinnoissa, jonka kirjoitti: Mutapainia , Elokuun 12, 2010 kello: 14:53:56:
Nyt käydään keskustelua, johon en malta olla kommentoimatta, vaikka jos olisin hieman fiksumpi pysyisin hiljaa. Lähtisin liikkeelle muutamista perusajatuksista, joista tuntuu olevan erilaisia lähestymiskulmia ja joita on ehkä hyvä tarkentaa.
Virallinen ja epävirallinen kilpailu on jo määritteenä epätarkka ja osittain jopa totuuden vastainen. FCI:n alkuperäinen sääntö puhuu virallisista kilpailuista lähinnä heidän omasta lähtökohdastaan ja tämä sama vääristymä näkyy vielä ainakin joidenkin suhtautumisessa meidänkin uusiin sääntöihimme, vaikka epätarkkuuksia pyrittiinkin tekstissä mahdollisimman hyvin korjaamaan. Suhtautuminen virallisuuteen ei myöskään Kennelliitossa poikkea sääntömme tekstistä ja siellä ainakin kilpailutoimikunnan esittelijän Jukka Lindholmin mielestä ymmärretään täysin mitä SAGIssa virallisuudella tarkoitetaan. Oikeastaan kysymys onkin siitä, että on kansaivälisiä kilpailuita, joiden virallisuus määritellään FCI:ssä ja kansallisia kilpailuita, joiden virallisuus määritellään kansallisen lajiliiton ja/tai FCI:n jäsenjärjestön toimesta. Sertifikaatti ei esimerkiksi ole raja virallisuuden ja epävirallisen välillä, sillä kaikista virallisista kilpailuista ei välttämättä myönnetä sertifikaatteja, mutta silti tälläista kisaa voivat koskea kaikki muut rokotus, valitusmenettely ym. sääntöihin sisältyvät viralliselle kilpailulle oleelliset asiat. Kilpailu ei siis ole epävirallinen, jos vaikkapa sen rajoitusehdon vuoksi 3-luokassa ei myönnettäisikään serfikaatteja tai se olisi vaikkapa Nuorten SM-kilpailu. Myös PM-kilpailu tai European Open on luonteeltaan virallinen kilpailu. Oleellista virallisuuden määrittelyssä Suomessa on, että sen myöntää ja sitä valvoo SAGI ja Kennelliitto tai FCI. Suurin Suomessa järjestettävä epävirallinen kilpailu on Agirotu, mutta tuokin tapahtuma pitää sisällään suuren joukon myös virallisia kilpailuita. On tärkeätä ymmärtää, että käytännön menettelytavat ja säännöt voivat poiketa siis jopa yksittäisen tapahtuman sisällä.
Toinen huomiotani kiinnittänyt kohta koski suhtautumista ohjeeseen. Agility säännöstö muodostuu useammasta osasta. Kilpailusääntö eli agilitysäännöstön A-osa pitää sisällään lajisääntöjen ytimen. Siihen on pyritty kokoamaan se osa sääntöjä, joka on luonteeltaan pysyvin ja jossa määritellään lajin ydintä myös järjestötoiminnan kannalta. Tämän säännöstön osan muuttaminen vaatii myös kaikkein raskaimman menettelytavan eli sen on läpäistävä myös Kennelliiton valtuuston käsittely. Muutkin sääntökirjan osat ovat käyneet läpi ensin yleisen valmistelun SAGIn toimikunnissa, minkä yhteydessä kuultiin muun muassa tuomareita ja muita asiantuntijoita sekä seurojen yleiskokouskäsittelyn. Näiden sääntökirjan oleellisten sisältöjen muuttaminen ei onnistu vastaisuudessakaan ilman saman kaltaista menettelyä. Kennelliiton puolelta ei kuitenkaan ole tarvetta käsitellä ohjeita enää valtuustossa, sillä pelkkä Kennelliiton hallituksen hyväksyntä riittää.
Sääntökirjan sisällön lisäksi on olemassa erilaisia alempitasoisia menettelytapaohjeita. Niiden osalta SAGIn hallituksella on toimivaltaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Karsintojen pistelaskujärjestelmä on yksi esimerkki siitä, mihin ei tarvita SAGIn yleiskokouksen tai Kennelliiton hallituksen päätöksiä. Varsinaista sääntökirjaa on tarkoitus uudistaa seuraavan kerran FCI:n tulevien uusien sääntöjen tultua voimaan.
Sääntö on meidän harrastajien (osittain jopa maailman laajuisesti)yhdessä tekemä sopimus siitä, mitä pidetään oikeana ja sopivana menettelynä lajin harrastamisessa. Säännön tarkoituksena on taata tasapuolinen ja oikeudenmukainen kilpaileminen sekä turvallisuus. Sääntöjen onnistunutta sisältöä tuleekin arvioida ensisijaisesti näistä lähtökohdista. Jos säännöistä seuraa turvallisuusriskejä tai tasapuolinen kilpaileminen on sen perusteella mahdotonta, tulee pohtia sääntöjen sisällön muuttamista. Oikeudenmukaisuuden ylläpitämisessä tuomarilla on suuri rooli ja hänen työvälineinään on sääntökirja, tuomaroinnin ohjeet (judging guidelines ja kansalliset käytännöt) sekä oma maalaisjärki. Vastausta kaikkeen vastaan tulevaan ei voi sääntökirjaan laittaa, mutta tärkeitä ja oleellisia asioita sieltä ei tulisi myöskään jättää pois. Kilpailijoiden tasa-arvon kannalta oleellista on, että heidän tulee olla riittävässä ajoin etukäteen tietoisia niistä menettelytavoista, joita kilpailussa noudatetaan, varsinkin jos ne jotenkin voivat vaikuttaa heidän kilpailusuoritukseensa.
Kansainväliset tulkinnat kirjataan nykyisin systemaattisesti Judging Guidelinesiin ja tuomareiden tehtävänä on SAGIn avustuksella tiedotettava mahdolliset uudet tulkinnat kilpailijoille. Tulkinnoissa marssijärjestys on mielestäni juuri tämä. SAGI ei voi tiedottaa uusista tulkinnoista, mikäli tuomarit eivät ole keskenään sopineet niiden käyttöönotosta. Toisaalta yksittäiset tuomaritkaan eivät mielestäni voi omavaltaisesti ottaa edes mitään judging guidelines tulkintaa käyttöön vaan heidän tulisi sopia keskenään, koska heillä kaikilla on yhteisesti mahdollisuus ottaa joku tulkinta käyttöönsä. Tiedotuksen tulisi aina tapahtua silloin myös SAGIn kautta. Mahdollisten kansallisten tulkintojen kanssa tulisi mielestäni toimia aivan samalla tavoin. Itse en ole täysin vakuuttunut siitä, että ainakaan kansallisten tulkintojen käsittely olisi riittävän selkeästi toteutettu. Tulkintojen käsittelyyn joko panostetaan liian vähän aikaa tai tulkinnat eivät ole riittävän selkeitä, jotta kaikkien tuomareiden olisi niitä helppo noudattaa. Pidän tätä epäkohtana, jota ainoastaan tuomareiden välinen yhteistyö voi parantaa. Kukaan ulkopuolinen ei voi mennä sanomaan, että kahdesta mahdollisesta vaihtoehdosta toinen on oikeampi. Tuomareiden on siitä päätettävä sisäisin keskusteluin. Jos jossakin asiassa muodostuu selkeä tuomareiden enemmistön kanta, tulisi myös miettiä, onko tämä sellainen asia, joka vaatisi jopa merkintää sääntökirjaan. Jos sääntökirjassa on jotain jo asiasta kirjattu, niin varmasti olisi eduksi kirjata sinne jotain muuta, jos aiempi kirjaus on enemmistön kannan vastainen. Tietysti kun asia viedään sääntökirjaan, käsittelijöitä tulee muitakin kuin vain tuomarikunta ja tekstin on läpäistävä jopa SAGIn yleiskokouksen käsittely, mutta jos tuomarit omassa joukossaan ovat täysin vakuuttuneita jostain linjauksesta, niin useimmiten he varmasti saavat myös liiton jäsenyhteisöt vakuuttuneiksi kannastaan. Aivan poikkeuksetta näin ei kuitenkaan viimeisessä sääntökäsittelyssä käynyt ja löytyi mm. yksi päätös, jossa yksimieliset tuomarit äänestettiin kumoon. Pidän tätä kuitenkin melkoisena poikkeuksena.
Jos mennään tähän yksittäiseen keskustelun aiheeseen eli kentällä olevien tuomareiden rooleihin, viittaisin pitkälti edelliseen perusajatukseen. En malta olla tarkastelematta asiaa myös muiden lajien kannalta, vaikka jokainen laji onkin oma kokonaisuutensa. En voi välttyä siltä ajatukselta, että koska agilityssa arvostelevan tuomarin rooli on normaalikilpailussa niin tuttu, ei avustavan tuomarin, ylituomarin tai muutenkaan useamman tuomarin yhteistoimintaa vaikkapa kollegiossa ole mietitty lainkaan tarpeeksi. Jääkiekossa, jonka parhaiten tunnen ja sekä jalkapallossa, jota kohtuullisesti tunnen on tuomaritoimintaa huomattavasti tarkemmin yksilöity. Toisaalta varsinkin jalkapalon MM-kisojen jälkeen voisi hyvin kysyä, että onko vieläkään tarpeeksi. Agilityssa tulee mielestäni tuomarin tehtävä ja mahdollinen tehtäväjako olla selvillä riittävästi. Kilpailijoiden tulisi tietää, missä roolissa tuomari tai avustava tuomari kentällä toimii. En sano, mikä tehtävä millekin tuomarille kuuluisi, mutta mielestäni ei olla onnistuttu tehtävän määrityksessä, jos kaikki kilpailun osapuolet eivät tiedä tuomareiden rooleja ja toimivaltaa.
Kilpailulle nimetään varsinaisia ja avustavia tuomareita. Varsinkin jos arvokilpailun avustavaksi tuomariksi nimetään vielä kohtuullisen kokematon tuomari, niin hänen roolinsa nostaminen tekemään sellaisia tulkintoja, jotka on haluttu jättää kokeneelle tuomarille on hieman ongelmallista. En lähde tässä erittelemään niitä rajoja, joista tulisi mielestäni sopia, mutta toivoisin tuomarikunnan käyvän keskusteluja omassa piirissään tehtävien rajoista. Mitä tahansa siellä sovitaankin, toivoisin, että asiat siirtyisivät tulevaan sääntökirjaan ja/tai kansallisiin tulkintaohjeisiin.
Lopuksi haluan kuitenkin antaa tunnustusta siitä, että tuomarit hoitivat mielestäni tehtävänsä karsinnoissa erinomaisesti. He pitivät huolen, että parhaat pääsivät Suomea edustamaan ja oikeudenmukaisuus ja kilpailijoiden tasa-arvo toteutui kehässä. Toiminta oli siis mielestäni hyvää.