Jutun lähetti anna , Marraskuun 12, 2010 kello: 20:03:06
Re: Lapset ja vanha koiraVastineena juttuun: Re: Lapset ja vanha koira, jonka kirjoitti: no just , Marraskuun 11, 2010 kello: 18:52:25:
»
» Ja pelkästään koirien ehdoilla ei tarvitse elää ja hiljentää koko taloa sen mukaan, meillä kuitenkin koti on sellainen paikka, jossa jokaisella perheenjäsenellä on oltava mukava ja turvallinen olo, myös koirilla! Välillä on riehumista ja paljon lapsia talossa, vanhan koiran voi varsin hyvin rauhoittaa koiraportin taakse luun kanssa. Ei ole koirilla lupa purra lapsia, muttei sen enempää lapsilla häiritä koiraa.Tässä tapauksessa koiralta oli heikentynyt kuulo ja se alkoi pelätä aistimiaan ääniä joiden alkuperä ei enää ollutkaan selvä (juu, hermorakenteessa varmaankin vikaa, mutta näin tapahtui), esim. tömähdyksiä; lelujen kolahduksia, juoksuaskelten töminää, katolta putoavaa lunta, oven pamauksia ja stressaantui niistä. Tuollaiset äänet kuuluivat perheemme arkeen. Kun koira lisäksi ei enää itse huomannut väistää ihmisiä, juoksevia tai kävelemään opettelevia lapsia, sai olla koko ajan varuillaan, ettei kukaan kaadu koiran päälle. Totta kai se olisi ollut riski, etenkin kun koiran selkä ja lonkat olivat jäykät eikä se päässyt halutessaan vaihtamaan paikkaa.
Koira joka on aina tottunut olemaan ihmisten kanssa samassa tilassa vaikutti portin takana eristettynä onnettomalta. Ja taaperoikäisiä lapsia ei vielä voi kouluttaa, niitä vain vahditaan. Sitäkin sai siihen aikaan tehdä koko ajan.Siirtyminen tuttuun paikkaan jossa koira oli aiemminkin viettänyt kolmanneksen vuodesta tuskin oli liiallinen stressi vanhallekaan koiralle. Päin vastoin, se sai nauttia loppu ikänsä varsinaisista kissanpäivistä :)
Ja ajatus koira-alueen eristämisestä yleisöstä kuulostaa ehkä kaikkein toimivimmalta vaihtoehdolta, jos tulevaisuudessa halutaan yleisönkin olevan kisoihin tervetullot, lapsineen kaikkineen, turvallisesti ja ketään häiritsemättä.
Tai sitten pitää opetella paremmin hallitsemaan riskitilanteet.