Jutun lähetti Ismo Teivainen , Huhtikuun 14, 2011 kello: 17:06:05
Re: B-maajoukkueen näyttökisat vuonna 2011Vastineena juttuun: Re: B-maajoukkueen näyttökisat vuonna 2011, jonka kirjoitti: Jouni Kautto , Huhtikuun 14, 2011 kello: 11:40:36:
Huippu-urheilustrategia on tärkeä pohja lajin kehityksen eteenpäin viemiseksi. Voin kaikesta sydämmestäni yhtyä Jouni Kauton viestin viimeiseen kappaleeseen:
» Hallitus on nyt huippu-urheilustrategian vahvistanut, käytännön toteutuksesta tulevat vastaamaan tulevat hallitukset. Sunnuntaina on liiton kokouksessa paikat hallitukseen taas jaossa ja niilläkin valinnoilla ratkaistaan, millainen strategiasta käytännössä muodostuu. Toivotaan, että mahdollisimman monet näkemykset tulevat kuulumaan myös Tampereella.>>
Jounin kirjoituksessa on monia muitakin hyviä lähtökohtia, mutta on hyvä muistaa, että viimekädessä stragian jalkauttaminen käytännön toiminnaksi (eli toteutettavuus) vasta ratkaisee, onko stragia onnistunut. Tänä päivänä myös paljon puhutaan ns. ketterästä strategiasta, jossa strategia ei ole vain ylhäältä alas vieritettyä toimintamallia vaan myös alhaalta ylös tapahtuvaa kokemusten ja tiedon siirtoa, joka pyritään mahdollisimman nopeasti muuttamaan toiminnaksi. Todellinen strategiahan on se, miten loppujen lopuksi toimitaan ei se miten toivottaisiin toimittavan. Hyvätkin ajatukset ovat vain paperia, jos niiden toteutuksen eteen ei tehdä työtä. Jotkut strategiagurut kuten Jukka Ala-Mutka toteavat kirjassaan, että oikeastaan tulisi johtaa strategialla, eikä suunnitella sitä. Tällä hän käsittääkseni tarkoittaa, että strategia muodostuu elementeistä (teemat, näkökulmat, sekmentit, organisaatiotasot) ja lisämääreistä (mittari, indikaattori, sääntö, arvo, normi, tehtävä, projekti, tavoite jne). Todellinen stragia vähitellen kehkeytyy saadusta palautteesta ja omasta analyysistä sekä niiden vuorovaikutuksesta. Strategiaan vaikuttavaa työtä tehdään parhaimmillaan sekä johdossa että organisaation loppupäässä. Strategia ei myöskään ole mikään strategia, jollei sillä ole mittareita, koska johtaminen tapahtuu paljolti mittareiden tiedon pohjalta. Ongelmana on, että mittareiden tiedot ovat monesti vanhentuneita jo siinä vaiheessa, kun ne tulevat johdon pöydälle. Agilityn osaltakin todellinen ongelma mielestäni edelleen on, että käytännön päätösten tueksi niin liitossa kuin seuroissakin on aivan liian vähän numeerisia toiminnallisia ja taloudellisia faktatietoja. Hyvin vähän ollaan myös tehty kokeiluja ja vertailtu erilaisia malliaihioita, joista saataisiin todellista käytännön tietoa. Vasta kun faktat yhdistetään lajitietämykseen, suunnitteluun ja hyvin harkittuun stragiamalliin saadaan toimiva strategia.
Itselleni herää useita kysymyksiä nyt esitetystä strategiamallista. Se ei tarkoita, että olisin esitettyä strategiamallia vastaan, mutta tarkoittaa sitä, että on tärkeää ymmärtää työn olevan vasta hyvin alkumetreillä ja toivon, että suunnittelijat ja toteuttajat panostavat siihen, että mallille luodaan kehittymismahdollisuudet.
Muutamiin asioihin haluaisin saada esimerkiksi lisävalaistusta.
Yksi tärkein on rahoitus. On täysin selvää, että kaikki maksaa ja ilmaiseksi ei saa mitään. Sellaisen haaveilu on pelkkää illuusiota. Olen aina pitänyt tärkeänä, että rahoituksesta tulee olla selvät näkemykset ja arviot. Myöskään kustannusten jako ei saa jäädä epäselväksi. Sen tulee olla läpinäkyvää kaikilta osiltaan. Läpinäkyvyys on kaiken demokraattisen toiminnan edellytys ja yhdistystoiminta jos mikä edellyttää läpinäkyvyyttä. Koko huippu-urheilutoiminnalle tulisi mielestäni luoda kehysnormit, joiden sisällä liiton rahoitus hoidetaan.
Innovaatiot ja kehitys ei tapahdu vain yhdessä paikassa. Tuskin kukaan kuvittelee, että SAGI pystyisi jotenkin määrittelemään tulevaisuuden koulutukselliset tai toiminnalliset innovaatiot ja vielä vähemmän sitoutuneisuuden vain SAGIn malleihin. Seuroissa on aina ollut ja tulee olemaan lajin guruja. Yksityiset yritykset panostavat paljon lajin salojen selvittämiseen. Siksi huippu-urheilustategian toimeenpanossa tulee olla runsaasti tilaa myös virallisten teamien ulkopuolella. Useat kilpailijat eivät koskaan tule olemaan valmiita osallistumaan ainoaankaan maajoukkueryhmään tai valmennusteamiin. Tällaista ei voida myöskään edellyttää niin kauan, kun jokainen harrastaja vastaa omista tuloistaan ja omista kuluistaan. Toisaalta en myöskään näe mitään mahdollisuutta, että tilanne mitenkään voisi muuttua niin, että joku voisi ainakaan lähimpään kymmeneen vuoteen (tuskin sen jälkeenkään) saada ansiotulonsa liiton rahoittamana urheilijana. Lajin luonne poikkeaa niin merkittävästi useimmista muista lajeista, koska lopullinen suoritus ei ole kiinni ainoastaan ohjaajasta. Fyysisesti ja liikunnallisesti heikompikin ohjaaja voi menestyksellisesti haastaa fyysisesti ja liikunnallisesti ylivoimaisen ohjaajan olemalla riittävän hyvä ja panostamalla sekä hyödyntämällä koiran ominaisuuksia tehokkaasti.
Valmennuksen kehittämiseen liiton kannattaa panostaa aina. Liiton palkkaamille valmentajille näen hyvinkin suuria mahdollisuuksia. Sen suhteen sitoutuminenkin on monella tavalla täysin selvää. Valmentaja tekisi valmennustyötä ja saisi siitä palkkaa. Strategian kannalta tietysti on ratkaistava, kenen hyväksi tuo valmennustyö tehdään. Tehdäänkö se liiton teamien hyväksi, seurojen hyväksi vai toteutetaanko se jotenkin muutoin. Itse olen aina halunnut painottaa seuratyön tukemisen merkitystä, koska siellä mielestäni varsinainen pohja luodaan. Toki on tunnustettava, että seurat eivät tunnu itsekään oikein tajuavan mikä on niiden rooli ja tehtävät. Osaamisessa on myös paljon aukkoja ja kaikki seurat eivät tosiasiassa kykene omia huippujaan viemään eteenpäin. Silloin tarvitaan valmennuksellista apua ja yhteistoimintaa. Kun olen viidentoista vuoden ajan tätä lajia seurannut, niin kovin harvassa ovat tapaamistani ihmisistä myöskin olleet ne henkilöt, joilla on ollut laajaa osaamista sekä ihmisestä että koirasta. Koiraosaamisesta puhuessani tarkoitan myös paljon laajempaa osaamista kuin pelkkä agility-osaaminen. Itse en valitettavasti katso kuuluvani näihin monialaosaajiin, mutta sen verran on ymmärrystä kehittynyt, että uskallan sanoa työtä tarvittavan todella paljon. Miten nuo erilaiset osaamisen osa-alueet ja elementit kytketään osaksi huippu-urheilustrategiaa on tuhannen taalan kysymys. Jos osaamisen taso jää vain agilityosaamiseen, niin tosiasiassa ei ymmärretä esimerkiksi koirasta kovinkaan paljoa, mikä on uhka koiran terveydelle ja este huippusuorituksille. Miten voidaan vaikkapa hyödyntää koiran viettejä parhaalla mahdollisella tavalla, jos niitä ei edes tunneta? Miten voidaan ruokkia koiraa oikein, jos ei tunneta miten sen elimistö toimii ja luotetaan vain ja ainoastaan rehuvalmistajien infoon? Näitä kysymyksiä voitaisiin koota kirjaksi asti, mutta tärkeintä on, että ne olisivat keskeinen osa huippu-urheilustrategiaa ei vain pieni sivujuonne.
Huippu-urheilustrategiassa ei saa olla keskeisintä kilpailut vaan miten tullaan hyväksi kilpailijaksi. Toki kilpailujärjestelmällä on oma merkityksensä, sillä kilpailemalla oppii kilpailemaan. Lähinnä tärkeimpänä asiana silti pidän kaikkien kriteerit saavuttaneiden oikeutta kisata tasapuolisesti paikasta maajoukkueessa. Vuosien varrella olen useaan otteeseen nostanut esille oman kantani. En usko mihinkään valmentajien valintamenettelyyn. En myöskään usko mihinkään ranking valintaan varsinaisessa maajoukkueessa. Mielestäni ne eivät ole kaikille tasapuolisia. Vähempi merkityksellisiin kisoihin kuten European Openiin rankingin hyväksyn. Jos joskus jotain tällaisia elementtejä halutaan huippu-urheiluvalintoihin maajoukkueessa kytkeä, olen niitä vastaan. Mielestäni Suomessa voidaan edellyttää osallistumista vain yhteen ja ainoaan kaikille kilpailijoille yhteiseen valintakilpailuun eli maajoukkuekarsintakilpailuun. Olen yksiselitteisesti sen puolella ja käsittääkseni tässä SAGIn hallituksen esityksessä on tämä linjaus myös todettu. Toivottavasti tulkitsen asiaa oikein. On tärkeää, että myös ne kilpailijat, joilla vaikkapa opiskeluidensa ja taloutensa takia ei ole mahdollisuutta maata kiertää on kuitenkin työtä tekemällä ja osaamalla mahdollisuus lunastaa maajoukkuepaikka.
Kun puhutaan kilpailujärjestelmästä, niin ulkopuolinen extraraha on eduksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on tarkoin pidettävä huolta tehtävien jaosta. Sääntöjen mukaan seurat anovat kilpailut ja niillä on siksi oikeus saada kilpailutuotot itselleen ja velvollisuus järjestää kilpailijoille palkinnot. Koska seuroilla on taloudellinen vastuu, niillä tulee säilyttää myös ensisijainen oikeus taloudellisiin tuottoihin. Seuroja ei tule laittaa missään tapauksessa mahdollisten suurempien palkintojen maksumiehiksi. Ongelmana on mm. se, että mikäli seura järjestää liiton sponsorin kanssa kilpailun, jossa ei sitten saisikaan näkyä seuran omat sponsorit olisi ristiriitatilanne syntynyt. Kuinka iso sponsori tarvittaisiin, että sen tuomat eurot ylittäisivät ne maakunnista nykyisin kerättävät tuet ja seuran kannattaisi jättää ne hyödyntämättä. Kuinka paljon riskialttiimpaa olisi lajille yhden sponsorin häviäminen, jos muita sponsoreita ei samassa määrin enää olisi? Tällainen iso sponsoroitu kilpailusarja ei ole välttämättä lainkaan helppo, jos ajatellaan juridisia sopimuksia. Myös sääntöjen osalta tulisi tarkoin miettiä riittääkö siinä oleva teksti tällaisten huippu-kisojen sponsorivelvoitteen luomiseksi. Ihan yksioikoista se ei ole. Tärkeätä on, että liitossa ei ainakaan aleta myymään mitään kilpailusarjaa sponsoreille ennen kun sääntöjen taustat on kunnossa. Tämä taas saattaa edellyttää asian käsittelyä sääntömuutoksena, johon jopa Kennelliitolla voi olla sanansa sanottavana. En väitä, että näin ihan yksioikoisesti olisi, mutta haluan korostaa, että tuossa asiassa ei saa olla mitään epäselvyyksiä, jos jotain päätöksiä aiotaaan tehdä. Joka tapauksessa varsinkin isojen liitolle taloudellisesti merkittävien kilpailusarjojen luomisen edellytykset ja pelisäännöt tulee mielestäni aina käsitellä SAGIn yleiskokouksessa.
Maajoukkueiden ja valmennusteamien rahoitus on syytä järjestää, mutta taloudelliset kehykset tulee olla selvillä jo etukäteen. Tähän mennessä B-maajoukkueen jäsenet ovat itse vastanneet lähinnä kustannuksistaan ja SAGI on tukenut lähinnä tiloja tai kouluttajamaksuja, mutta esimerkiksi ruokailut ja matkat ovat jääneet jokaisen omalle kontolle. Niin kauan kun valtiolta ei saada tukea huippu-urheiluvalmennukseen, en henkilökohtaisesti näe mitään mieltä tehdä suuria tasokorotuksia näihin budjetoituihin summiin. Se on käynyt jo vuosien varrella selväksi, että kyllä ottajia aina löytyisi, mutta maksajia vähemmän. Kaikki huippu-urheiluvalmennus tulee perustua budjetointiin ja tarkkaan kustannusten seurantaan. Itse näen myös mahdolliseksi tukea vain varsinaisen maajoukkueen MM- ja PM-matkaa. Vaikka European Open on aivan loistava kilpailu, en näe mitään mieltä suunnata paitatukea suurempia summia sinne osallistujille. Itseni on vaikea nähdä myöskään mitään muuta sellaista tärkeää kansainvälistä kilpailua Nuorten (EM/MM)kisojen lisäksi, jonne matkustavia tulisi jotenkin taloudellisesti tukea. Mielestäni muut kuin MM/PM kisat eivät ole sellaista kansainvälistä toimintaa, jonka järjestäminen kuuluu SAGIn vastuulle. SAGIn tulee MM/PM kisoissa järjestää myös hyvät joukkueenjohtajat, valmentajat ja fysioterapeutit sekä hoitaa niitä koskeva tiedotus asiallisesti. Mahdollisten muiden avustajien matkakustannukset eivät mielestäni jatkossakaan SAGIlle kuulu. Samoin SAGIn tule olla itse tarkkana, että paikan päälle menevät vain sellaiset sen edustajat, jotka jotenkin edistävät kilpailijoiden asemaa ja tekemistä. Ylimääräisiä turisteja ei ole aiemminkaan ollut eikä niitä ole syytä olla jatkossakaan. Jos oma paikka on lähinnä katsomossa ilman velvollisuuksia, paikan päälle ei ole syytä heppoisin perustein lähteä SAGIn kustannuksella. Omalla rahalla saa jokainen matkustaa minne haluaa.
Tärkeäksi näkisin, että SAGIssa syntyisi toimiva strategiamenettely, mutta silloin huippu-urheilustrategia on vain pieni siivu tuota kokonaisuutta. Itse pelkään, että helposti se jää yksinäiseksi orpopiruksi ja muu strategiatyö ei ole yhtä innostavaa. Täältä katsomosta on tietysti helppo huudella, kun itse on vetäytynyt sivummalle. Mitään toimintaa ei kuitenkaan voi ajatella toteutettavaksi muusta kokonaisuudesta irrallaan. Jollakin tavalla se on myös strategia-ajattelussa kytkettävä muuhun toimintaan ja osaksi kokonaisuutta.
Kaikesta huolimatta uskon siihen, että ollaan oikealla tiellä. Pidän kuitenkin tärkeänä, että asioista keskustellaan niiden oikeilla nimillä. On hyvä muistaa, että toiminta on aina ihan aina myös rahaa ja tuo raha on myös jostain hankittava.
Terveisin
Ismo Teivainen
katsomosta huutelija