Jutun lähetti Tositarina , Huhtikuun 27, 2011 kello: 14:55:14
Re: Agressiiviset koirat agilitykisoissaVastineena juttuun: Agressiiviset koirat agilitykisoissa, jonka kirjoitti: Hämmästelijä , Huhtikuun 23, 2011 kello: 21:52:38:
Näin kävi yksissä kisoissa...
Ohjaaja tutustumassa rataan. Pieni koira kytkettynä aitaan suht lyhyelle remmille. Istui hiljaa paikoillaan ja seurasi ohjaajansa menoa.
Yhden ns. huipun iso koira irti, jahdaten sille heitettyä lelua. Ja yks kaks iso koira pienen koiran kimpussa purren päähän ja niskaan.
Mitä teki ison koiran omistaja??? Ei edes jäänyt katsomaan tuliko vammoja. Jatkoi matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut ja heitteli koiralleen edelleen lelua.
Pienen koiran omistaja kuuli oman koiransa hätäisen kiljunnan ja tuli radalta katsomaan mikä hätänä. Me tilanteen nähneet ja paikalla olleet (meitä oli useita)kerroimme tapahtuman kulun. Pikku koiralla reikä päässä silmän yläpuolella + niskassa.
Asiasta ilmoitettiin kisajärjestäjälle sekä pikkukoiran omistaja pyysi ison koiran omistajan paikalle katsomaan. Mitä seurasi??? Ei sitten mitään. Järjestäjä ei puuttunut asiaan mitenkään ja ison koiran ohjaajalla oli kiire radalle. Ei vaivautunut edes paikalle katsomaan vammoja.
Eläinlääkälaskut pikkukoiran omistajalle ja ison VAPAANA olleen koiran omistaja vaan jatkaa koiransa vapaana pitämistä kisapaikoilla ja edelleen heittelee lelua sille pitkin poikin.
Tässä yksi syy kaikkien koirien kiinnipitämis toiveeseen.
Saattoihan tuo iso koira pientä leluksi luulla, mutta ei se ole mikään puolustus...