Re: Olisiko jo aika erottaa agility ja rodunjalostus toisistaan?

Subject:

Viesti / Message:
Ismo Teivainen kirjoitti: » Omalta osaltani olen johtopäätökset agilityn kehittämisestä yhteistyössä Kennelliiton kanssa tehnyt jo yli kymmenen vuotta sitten ja päätynyt siihen, että on huomattavasti paljon enemmän etuja tehdä yhteistyötä Kennelliiton kanssa, kun olla tekemättä yhteistyötä. Samoin tulin omalta osaltani siihen johtopäätökseen, että on aivan yhtä tärkeätä tehdä yhteistyötä liikuntayhteisön eli silloisen SLU:n nykyisen VALOn kanssa. Tämä laji tarvitsee kaksi tukijalkaa ei ainoastaan yhtä. Yhdellä jalalla seisoessaan se on kuin rampa ankka ja lentoonlähtö olisi vaikeaa. SAGIn perustajaseurat päätyivät tähän samaan kahden tukijalan lähtökohtaan, mikä on nähtävissä myös SAGIn säännöissä. » Koko olemassa olonsa ajan SAGIssa on laajennettu x-rotuisten osallistumisoikeuksia askel askeleelta. Uskon tämän kehityksen myös jatkuvan vähitellen, mutta varsinkin MM-kisoihin osallistumisesta ei todellakaan päätetä vain Suomessa. Minusta EO-osallistumisoikeus kyllä antaa taas yhden askeleen eteenpäin, joten väitteet siitä, että mitään ei ole tehty ovat vähintään liioiteltuja. Toisaalta x-rotuisten osallistumista on koko ajan arvioitava myös siitä näkökulmasta aiheuttaako se jatkossa muita ongelmia. Liiallinen jalostus lieveilmiöineen on aivan samanlainen uhka sekä rotukoirien että x-rotuisten osalta. Rotukoirien osalta sentään voidaan tehdä korjausliikkeitä, kun jalostuspolut ovat tiedossa. X-rotuisien ongelmiin puuttuminen on aina vaikeampaa ellei jopa mahdotonta. Vaikka en ole todellakaan mikään näyttelyihminen, niin arvostukseni kennelyhteisössä tehtyä työtä kohtaan on vuosien varrella vain kasvanut ei suinkaan vähentynyt. Kennelliitto tekee mielestäni hyvää ja arvostettavaa työtä, mutta kuten missä tahansa yhteisössä aina on myös asioita, joita voitaisiin tehdä paremmin. Se, että jotain voitaisiin tehdä paremmin ei suinkaan tarkoita, että kaikki tähän mennessä tehty työ olisi merkityksetöntä. Päinvastoin - Se tarkoittaa, että toiminta on kehittynyt niin paljon, että täytyy ottaa uusia askeleita ja arvioida asioita uusista näkökulmista. » Mielenkiintoista tässä x-rotuisia koskevassa keskustelussa on, että voimakkaasti peräänkuullutetaan valioitumisen mahdollisuutta. Lähtökohtaisesti valioituminen on johdettavissa rodunjalostuksellisesta ajattelusta. Aikoinaan haluttiin nostaa jalostuskelpoisimmat yksilöt muiden yläpuolelle. Tätä samaa ajattelua laajennettiin ensin rodunomaisimpiin kokeisiin, koska haluttiin arvottaa myös käyttöominaisuuksia ulkonäön lisäksi. Seuraavassa vaiheessa ovat tulleet harrastelajit kuten agility, jotka eivät ole millekään koiralle rodunomainen koe vaan ennemminkin kilpailu, jota mitataan suhteellisella menestyksellä vertailemalla sen hetkisiin kilpailijoihin ja tuomarin laatimaan rataan ja ihanneaikaan ei mihinkään tarkempaan määrittelyyn ihannekoirasta. Kennelliitossa kilpailujen tulokset muuttuvat myös agilityn osalta muutamassa päivässä tulosten saapumisen jälkeen tulostiedoista jalostustiedoiksi, joita jalostustoiminnassa mukana olevat käyttävät hyväkseen, sikäli mikäli näkevät sen tarpeelliseksi tai hyödylliseksi. AVA ja hyppyvalio ovat siis luonteeltaan jalostusarvosanoja olematta kuitenkaan sitä kuitenkaan aidosti, koska mitään rodullisia kriteereitä ei ole olemassa. Kun x-rotuiset siis haluavat agilityvalion arvon, ne tosiasiassa haluavat jonkinlaisen jalostusarvosanan. En voi välttyä näkemästä tässä ainakin jonkinlaista ajatuksellista ristiriitaa sen perusväittämän kanssa, että x-rotuisia ei kasvateta jalostusmielessä. » Itse arvion agilitya lähinnä kilpailulähtökohdasta. Minulle tärkeämpää kuin tittelit on tasapuolisen kilpailun toteutuminen. Ymmärrän kuitenkin hyvinkin, että toisille näillä valioarvoilla on suurempi merkitys. Sen arvostuksen määritelköön jokainen itsekseen eikä se muille kuulu. Silloin kun joku titteli aidosti kertoo jotain käytettävyydestä, näen sillä kuitenkin oman tärkeän tehtävänsä. Omassakin perheessä mietitään lähes päivittäin, että mitä toiveita mahdolliselle tulevalle pennulle asetetaan. Ei riitä, että perheeseen tulisi hyvä agilitykoira. Sen koiran kanssa tulisi tulla toimeen ihan normaalissa arkipäivässä ja sen tulisi soveltua myös palveluskoiralajeihin kuten jäljestämään ja olla kohtuullisesti koulutettavissa. Terveys on kuitenkin kaikkein tärkein ennakkoarvioinnin lähtökohta. Kennelliiton järjestelmät ja suomalaisten kasvattajien sivut ovat ainakin meidän perheen tutkimusten perusteella vuosia edellä informatiivisuudessaan verrattuna monen muun maan vastaaviin. Jotakin täällä Suomessa on siis tehty Kennelliitossa oikein tai ainakin oikeaan suuntaan. Aina asiat kuitenkin voidaan tehdä paremmin, mutta on vähintään yksinkertaistamista väittää, että kaikki on pielessä. Rakentava arviointi lähtisi minusta ennemminkin siitä, että tehtäisiin ehdotuksia uudistamistarpeista ja toiminnan uusista ideoista. Henkilökohtaisesti tiedän, että tämä voi olla hidasta toimintaa ja kaikkien kärsivällisyys ei aina riitä, mutta on ymmärrettävä, että Kennelliitossa on yli 100 000 jäsentä ja varmasti myös lähes yhtä monta mielipidettä. Sellaisessa yhteisössä eivät asiat muutu päivässä tai kahdessa, mutta muutoksia todellakin tapahtuu. Sen olen omakohtaisesti vuosien varrella havainnut. » Niille, jotka korostavat vain ongelmia jää helposti huomioimatta mahdollisuudet. Olin kesäkuussa palaverissa SAGIn edustajien ja Kennelliiton puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, toiminnanjohtajan, koe- ja kilpailutoimikunnan vetäjän ja lakimiehen kanssa. Minut oli kutsuttu paikalle lähinnä sääntöasiantuntijan roolissa, mutta palaverissa keskusteltiin muistakin asioista. Menemättä yksityiskohtiin voin vakuuttaa, että agility-yhteisöltä SAGIsta seuratasolle ja yksittäiseen harrastajaan asti toivottiin Kennelliiton puolelta mieluminkin enemmän aktiiviisuutta ja aloitteellisuutta kuin että oltaisiin pyritty rajoittamaan toimintaa. Omalta osaltani silloin jopa tein tunnustuksen olevani joltakin osin jopa rintamakarkuri, kun en enää viimevuosina ole jaksanut aktivoitua kaikkien tärkeäksikin kokemieni asioiden osalta. Olen valinnut kevyemmän tien. Liian moni muukin on valinnut. Se, että jos oman lajimme parista ei olla riittävän aloitteellisia ja aktiivia toimimaan Kennelliitossa eikä löydy sitä paloa viedä asioita eteenpäin myös agilityn kannalta, ei kyseessä voi mitenkään olla Kennelliiton vika. Kyllä meidän on katsottava itseämme peilistä ja löydettävä syylliset sieltä eikä Kennelliitosta. Suuren hatunnoston teen tässä asiassa Risto Ojanperälle ja Mia Laamaselle. He ovat jaksaneet olla aktiivisia. He ovat myös vaikuttaneet, mitä pidän hyvänä. Joku toinen olisi vaikuttanut ehkä johonkin toiseen suuntaan, mutta jos on vetäytynyt vain nettipalstakeskusteluihin, niin voin vakuuttaa, että netissä ei mitään linjauksia ja päätöksiä tehdä. Toki nettikeskustelut voivat herättää ajatuksia, mikä on hyvä, mutta päätösfoorumiksi niistä ei ole. Päätöksentekoon osallistumisen vaikeus on, että tulisi pystyä vakuuttamaan muutkin oman idean kantavuudesta. Pelkkä oman linjan junttaaminen ei pitkälle vie, kun tehdään yhteisiä linjauksia. Silti omakin näkemys tulisi olla ainakin kohtalaisen selkeä ilman pahempia ristiriitaisuuksia. Ei pääosin yleensä ole huonoja ideoita. Toiset ideat kuitenkin saavat enemmän kannatusta kuin toiset. Joskus oma kanta voittaa - joskus ei. Se on demokratiaa. » Nyt tämä linjaus saa omalta osaltani riittää. Kehotan siis kaikkia mielumin osallistumaan ja vaikuttamaan Kennelliiton toimintaan kuin vain pohdiskelemaan omia ajatuksiaan netissä, jos tuntuu siltä, että on selkeä kehittämisen paikka. Tänä syksynäkin aito vaikuttamisen mahdollisuus on olemassa.

Optional Link URL:
Link Title:
Optional Image URL: