Jutun lähetti Poppy , Marraskuun 26, 2009 kello: 10:33:33
Re: Pöytä tamskin kisoissaVastineena juttuun: Re: Pöytä tamskin kisoissa, jonka kirjoitti: Vesku , Marraskuun 24, 2009 kello: 15:18:26:
Kyllä tuomari näytti kädelläkin pyydettäessä. Samoin piippaus kyllä toistettiin ennen rataan tutustumista jokaiselle ryhmälle useempaan kertaan ja sen kuuluvuus ei minusta jäänyt siinä arvauksien varaan.
Olen itse tutkitustikin heikkokuuloinen, ja halliolosuhteet tekevät kuulemisesta erityisen hankalan, mutta ei ollut ongelmia äänimerkkiä kuulla, kun siihen keskittyi. Ja näin kyllä sen käsimerkinkin, eihän se tuomari mihinkään piiloon pötkinyt.
Sen verran, mitä katselin koirien kisasuorituksia niin ehdottomasti suurin osa virheistä tapahtui siinä, etteivät koirat pysähtyneet pöydälle, vaan loikkasivat sille ja loikkasivat heti pois. On vallan inhimillistä ketutuksestaan syyttää uutta muuttujaa, johon ei ole tottunut, mutta merkki oli tosipuheessa tasapuolinen kaikille kilpailijoille.
Ja kun sen käsimerkinkin todellakin sai kun pyysi, niin en ymmärrä, mikä tässä on järjestäjän tai tuomarin taholta se tapahtunut erityisen vakava rike. Ellei nyt tosiaan puhuta ylipäätään pöydästä agilityesteenä, kuten osassa kommenteista oli, itse taas pitäisin pöydän ja poistaisin pituusesteen - saahan sitä haaveilla.