Jutun lähetti ITe , Joulukuun 11, 2010 kello: 18:36:06
Re: Edustus/jäsenyysVastineena juttuun: Re: Edustus/jäsenyys, jonka kirjoitti: Udeli , Joulukuun 11, 2010 kello: 16:38:20:
Niin kuin aiemmin totesin, kun kyseessä on esimerkiksi koiran kova kohtelu, josta ollaan seuran sisällä annettu harjoituskielto vaikkapa puoleksi vuodeksi, niin henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että seura voisi tuollaisen rajoituksen tehdä. Kieltohan ei silloin tosiasiassa estä kilpailijaa osallistumasta kisoihin. Se estää hänen osallistumisensa ainoastaan kyseisen seuran nimissä kisoihin. Jokainenhan voi olla Suomessa vaikka kuinka monen seuran jäsen. Siihen ei ole eikä voi olla mitään estettä. Kilpailuoikeus voi kuitenkin olla vain yhden seuran nimissä. Kilpailija voi siis tehdä valintoja. SAGIn toimivalta kuitenkin rajoittuu vain kilpailutilanteisiin jo sääntöjen sekä lisenssisopimuksen perusteella. Harjoitustilanteiden kurinpitoasiat siis yksiselitteisesti kuuluvat seuralle, jonka omiin sääntöihin kilpailija on siihen liittyessään sitoutunut.
Asian problematiikan voisi kääntää toisin päin ja asettaa kysymyksen, eikö seuralla sen yhdistysautonomian perusteella ole muita keinoja puuttua sellaiseen toimintaan, joka on sen periaatteiden vastaista kuin erottaminen? Tärkeä lähtökohta on kaikkien harrastajien käsitteleminen samalla tavalla tasapuolisesti. Toinen seikka on, että onko toiminta, josta halutaan kurinpitotoimia asettaa sellaista, joka SELKEÄSTI voidaan osoittaa lajiin sopimattomaksi. Koiran kova kohtelu on sekä laissa, Kennelliiton säännöissä että agilityn lajisäännöissä todettu lajiin sopimattomaksi toiminnaksi. Parasta tietysti olisi, että seurojen säännöissä olisi myös mainintoja muista mahdollisista kurinpitotoimista, mutta itse näen asian myös niin, että voiko SAGI toisaalta sanella minkälaisia kurinpitotoimia seura sisäisesti käyttää. Mielestäni ei voi. Nykyisellä tekstillä säännöissä ei myöskään oteta kantaa siihen tuleeko seuran käyttää kurinpitotoimia vai ei. Kantaa ei myöskään oteta siihen, mitä nuo kurinpitotoimet olisivat. Säännöissä vain todetaan, että kilpailevan ohjaajan kansallinen kilpailuoikeus osoitetaan kilpailulisenssillä.
En väitä tämän ongelmanasettelun olevan mitenkään yksiselitteinen. En myöskään ole ollenkaan varma mille kannalle SAGIn hallitus asettuisi. Oma henkilökohtainen mielipiteeni kuitenkin on, että tuntuisi varsin oudolta, jos seuralla ei olisi mitään muuta mahdollisuutta kuin erottaa jäsen, jotta voitaisiin puuttua seurankin kannalta epätoivottavaan toimintaan ja varsinkin kun seuralla on selkeä riski menettää myös oma maineensa. Viimekädessä tietysti irtisanomisetkin on seuroissa otettava käyttöö, jos tällaisia tilanteita alkaa syntyä.
Henkilökohtaisesti uskon kuitenkin vahvasti, että jos esimerkiksi harjoituskiellolla on riittävät perusteet, niin myös kilpailuoikeuden evääminen seuran nimissä on niin perusteltua, että se kestäisi vaikka tuomioistuinarvioinnin. Jos seura ei sensijaan käyttäisi mitään muita kurinpitotoimia kuin kilpailuoikeuden eväämistä seuran nimissä, voisi vaaka hyvinkin kääntyä toiseen suuntaan. Kolmas asia tietysti on, että onko seuralla oikeus käyttää muita kuin sen säännöissä olevia kurinpitotoimia. Itse olen sitä mieltä, että kohtuullisessa määrin on varsinkin, jos menettelytavat on seuran yleiskokouksessa vahvistettu. Käytännön esimerkkinä voisi mainita vaikka Kennelliiton, jonka säännöistä tai ohjeista löytyy hyvin vähän suoria määrityksiä rikkeistä ja niiden seuraamuksista. Tästä huolimatta Kennelliitossa tehdään vuosittain kymmeniä kurinpitopäätöksiä. Itsekin pitäisin paljon parempana, että kaikki kurinpitoasiat olisi säännöissä paremmin esitettynä, mutta tämä ei mielestäni kuitenkaan yksioikoisesti tarkoita, että kurinpitotoimia ei voitaisi suorittaa. Oleellista on tietysti kenellä on oikeus tehdä kurinpitopäätös ja missä asiassa ja mihin se voi vaikuttaa. Tähän perustuen mielestäni seura voi päättää kuka sen nimissä kilpailee.