Jutun lähetti Kasvis , Huhtikuun 11, 2011 kello: 21:23:23
TSAU:lle vähän noottiaTSAU:n kisoissa sunnuntaina maxi3-luokan aikaan ei tuntunut homma ihan priimasti toimivan.
Radanrakennus (ainakin B-kisassa) kesti ja kesti. Tuomari siellä odotteli, että tulisi joku ratatyöntekijä siirtämään esteitä hänen haluamaan kohtaan...
Vielä huolestuttavampaa on se, että ainakin kahdessa tapauksessa oli tuomarinsihteeri jättänyt virheitä merkkaamatta! Kasvattini ohjaaja näki selvästi itsellään riman tippuvan ja videolta näkyy tuomarikin kyseisessä kohdassa kätensä nostavan, mutta eipä näy lapussa merkintää. Ja toisesta samanlaisesta tapauksesta luin kanssa. Tässä tapauksessa ei haittaa, kun ei ollut nollista kyse, mutta ei tommoset saisi jäädä huomaamatta!!