Jutun lähetti ITe , Lokakuun 12, 2011 kello: 12:18:45
Re: HerätysVastineena juttuun: Re: Herätys, jonka kirjoitti: Nyt astuit naulankantaan , Lokakuun 12, 2011 kello: 10:07:35:
Minä olen ollut valintamenettelyn takana aiemmin ja olen edelleen, eli olen omalta osaltani syyllinen ja vielä isolla S-kirjaimella. Siihen ei peiliin katsomiset auta, mutta itse näen tuossa syyllisyydessä myös onnistumisen toisin kuin sinä. Näen siinä järjestelmässä myös paljon sellaisia asioita, joita sinä et jostain syystä siinä halua nähdä. Näen, että se järjestelmä on toiminut haasteena erilaisille ohjaajille, joista jotkut eivät ole onnistuneet ensimmäisellä koirallaan, mutta ovat kuitenkin nähneet siinä mahdollisuuden yrittää uudelleen. Ylipäätään ohjaajan kouluttaminen on paljon pidempi prosessi kuin koiran kouluttaminen. Hitaammallakin koiralla hyvin koulutettu ohjaaja pystyy koiran hankinnan onnistuessa kohtalaisen nopeasti hiomaan itsensä varteenotettavaksi kilpailijaksi aivan huipun tuntumaan. Siksi ei kannata lainkaan väheksyä tuota oppimisprosessia ja sitä, että nykyinen valintajärjestelmä tukee sitä omalta osaltaan. SAGIn valmentajajärjestelmän kehittäminen on myös yksi osa tuota prosessia. On erittäin tärkeätä, että osaamista viedään eri puolille Suomea. Kaikki lahjakkuudet eivät asu isoissa kaupungeissa ja harrasta isoissa tai aiemmin menestyneissä seuroissa. Näin on myös monessa muussa lajissa. Joku Arsi Harju tuli Perhosta jne.. (jos joku nyt enää Arsia muistaa). Siksi kaikenlainen maantieteellinen diskriminointi on jo lähtökohtaisesti väärin. Menestys syntyy urheilijassa itsessään monenlaisen prosessin vaikutuksesta ja jollakin yhden henkilön dominoimalla valinnalla voi olla siihen hyvin vähän osaa ja arpaa. Siksikin minun on todella vaikea millään lailla uskoa, että sellaista valitsijagurua löytyisi, joka Suomessa pystyisi massasta sen maajoukkueen edes jotenkin puolueettomasti valitsemaan.
Sen verran Tuulian valintaa vielä kommentoiden, että tärkein näistä maajoukkuenäytöistä ja se ylivoimaisin tuli juuri nykymenetelmin järjestetyissä karsinnoissa, minkä perusteella hänet joukkueeseen valittiin. Toinen tärkeä pointti on, että vasta MM-menestys vahvisti tai toi esiin myös vertailumahdollisuuden aiempiin MM-edustajiimme. Tätä ennen yksi valitsija olisi voinut valita maajoukkueeseen vaikkapa jonkun aiemman MM-edustajan pelkästään sillä kriteerillä, että hän on ollut aiemmin MM-kisoissa. Tuo kriteeri kahden henkilön vertailussa ei anna oikeaa kuvaa, jos toisen ei ole ollut edes mahdollisuutta näyttöä vastaavissa skaboissa antaa. Siten esimerkiksi paljon arvostamani ohjaaja Mikko Aaltonen olisi siis teoriassa pystynyt syrjäyttämään Tuulian vain sillä perusteella, että häneltä on ylivoimaista MM-kisanäyttöä keneenkään muuhun maksikisaedustajaan verrattuna. Varmasti Mikko olisi ollut hyvä edustaja, sitä en kiistä, mutta olisiko valitsijan tekemä vertailu Mikon ja Tuulian välillä ollut harkinnanvaraisesti tasapuolinen. Mielestäni ei olisi ollut. Sitä meidän on myös mahdoton mitenkään jälkikäteen todentaa, että olisiko Mikko mitenkään onnistuessaankaan pystynyt Tuuliaa parempaan suoritukseen. Se on mahdollista, mutta tässä kohtaa myönnän näin jälkikäteen olevani epäileväinen. Joka tapauksessa Tuulia lunasti nykyisellä menetelmällä valittuna menestyksen itselleen, mikä on fakta.
Kirjoitan tässä nyt melko poikkeuksellisesti nimillä, mitä yleensä pyrin välttämään. Teen tämän siksi, että jotenkin kirjoittelua on tuotava konkretian asteelle. Pyydän anteeksi kaikilta, joiden nimen olen tässä maininnut ja korostan, että kunnioitan teitä kaikkia. Se mitä haluan sanoa on, että järjestelmä tulee aina rakentaa ilman nimiä. Niin oli myös aidosti joka vuosi minun aikananani ja uskon, että myös sen jälkeen toimittu. Nimillä ei ole menetelmässä ikinä mitään merkitystä. Nimet tulevat vasta sitten kun järjestelmä on toiminut ja valinnat suoritettu.
Jossakin valmentajajärjestelmässä nimet nousevat yleensä jo hyvin varhaisessa vaiheessa esille. Ne nousevat esille monestakin syystä ennen kaikkea absoluuttisten tulosten pohjalta. Sen myönnän, että vaikkapa yleisurheilussa jokainen yli 85-metriä heittävä keihäänheittäjä on potentiaalinen maajoukkue-ehdokas riippumatta siitä, missä on tuloksensa heittänyt. Siellä 85-metrin kuntoa ei luoda vuodessa ja välineet ja olosuhteet eivät vaihtele niin paljoa. Siitä huolimatta ja vaikka keihäänheittäjiä ylipäätään Suomessa on minimaalisen vähän vaikkapa agilityn harrastajiin verrattuna jouduttiin tänä vuonna asioita käsittelemään urheilun oikeusturvalautakunnassa. Sellaistako epäselvyyttä menettelyssä haluaisit myös agilityyn. Agilityssa ei kuitenkaan ole kovinkaan helppoa verrata kahta erillistä kilpailua toisiinsa edes teoriassa. Keihäässäkin se on vaikeaa, vaikka mitataan vain metrejä ja vain niillä on merkitys. Agilityssa pelkkä aika, virheettömyys tai ihanneajan alitus ei eri kilpailujen vertailussa tosiasiassa kerro vielä paljon mitään siitä kuinka koirakkojen keskinäisessä kohtaamisessa kävisi. Näin varsinkin mitä lähempänä koirakoiden osaaminen on toisiaan. Myös eri koiralla ohjaajan osaamisen eri puolet tulevat esille. Siis vain aidoilla koirakko kohtaisilla kohtaamisilla on jotain todellista merkitystä. Suomessa monestakin syystä aito kohtaaminen on parasta järjestää MM-karsinnoissa. Siinä ei pärstävärkillä ole merkitystä ja on aivan sama oletko saanut oppisi SAGIn valmentajalta, kaupalliselta gurulta tai vaikka ryhmäkaveriltasi. Taustajoukoillasi eikä millään muulla ole mitään merkitystä. Riittää kun olet vain kolmen parhaan mukana muiden hyvien joukossa.
Et muuten vastannut yksinkertaiseen kysymykseeni, että olisiko Tuulia ollut ennen karsintoja sinun unelma maajoukkueessasi? Millä perusteella?