Jutun lähetti Mietiskelevä , Syyskuun 28, 2012 kello: 22:41:39
Sääntömuutos ja "häntäraha" Sagille starttimaksun muodossaPisti silmään ASB:n pääkirjoitus.
En valita, mutta pohdin ääneen. Tämä ei ehkä kaikkia miellytä, mutta ei voi mitään. Jättäkää lukematta ;)Kun yhden startin hinta on nykyisellään 11-15e on radan suorittamisen kestoon nähden "kilohinta" jo melko suuri.
Alkaako tästä loputon starttihintojen nousu, rahankeräys seuroilta SAGI:lle ja seurat nostavat vastaavasti kisamaksuja? Seurat tarvitsevat rahaa kattaakseen omat menonsa, kuten hallien rakentamisesta koituvat kulut.
Kuten Huittinen itsekin toteaa: "Sagin kustannukset ovat nousseet sen lyhyen olemassaolon aikana melkoisesti." Onko olemassa SAGI:n kustannusnousuille jokin katto? Kuinka monta työntekijää palkataan vielä lisää SAGI:lle ja kuinka tavallinen harrastaja siitä hyötyy? Yleensä pätee se tosisseikka, että, mitä isompi organisaatio sitä suuremmaksi paisuu myös kustannukset, missä raja? Kuka sen rajan asettaa? Tuskin SAGI itse.
Jo nyt pelkkä harrastus maksaa monelle maltaita. Seuroilla ei joko ole omasta takaa tai muuten vain vapaaehtoisia kouluttajia. Harrastaja ostaa tunteja kouluttajilta ja maksaa tavallaan "palkkaa" ym. kuluja.
Jos seuroilla on kouluttajat omasta takaa, pysyy koulutushinta kohtuullisena. Yleensä seura asettaa vastineeksi ehtoja, johon on sitouduttava. Tämä hyödyttää tällöin molempia osapuolia järkevällä tavalla. Seurat ovat monesti kouluttaneet kouluttajia, jotka vastineeksi antavat seuroille oman panoksensa.Omakustanteinen koulutus maksaa kevyesti jo toista kolmatta tonnia vuodessa ja sitä enemmän. Lisäksi tulevat luonnollisesti kaikki muut kustannukset kuten: koiran ylläpito ja huoltokustannukset, on oltava SKL:n ja sen hyväksymän yhdistyksen jäsen jota edustaa, lisenssimaksut, vakuutusmaksut, bensakulut jne. jne.
Kysynkin, että missä kulkee se raja, jossa vaakakuppi alkaa painua itseään vastaan?
Agility on monelle se hauska harrastus!, jota haluaisi harrastaa mutta erinäiset vaatimukset ja rahastus voivat tehdä siitä vähemmän houkuttelevan tulevaisuudessa.Agilitya rakennetaan yhä enemmän ja enemmän urheilustatuksella, mutta haukataanko jo liian iso pala? Yltiöhulluudessa osataanko ottaa huomioon, että vene voi myös keikahtaa? Euroopassa on huonot ajat, jotka heijastuvat myös Suomeen. Yhä useampi on saanut kuulla ikäviä uutisia YT ja irtisanomisten muodossa. Moni joutuu luopumaan yhä kalliimmaksi käyvistä harrastuksistaan, tuskin koiraharrastukset ovat tämän tosiasian ulkopuolella.
Moni harrastaja (suurin osa) ei kuolaa maajoukkuepaikkaa tai Top Teamin kaltaisia koulutuksia yms. On myös ymmärrettävää, etteivät he myös välttämättä koe kovinkaan suurta halua kustantaa näitä omasta ehkä vähäisestä budjetista mm. kisamaksujen noston muodossa.
Eikö olisi reilumpaa, että he jotka ovat valmiita satsaamaan maajoukkueeseen pääsyyn, myös kustantavat halunsa ihan omasta budjetistaan, etsien itse myös sponsorinsa tai saaden omalta seuraltaan mahdollista tukea. On seuran asia järjestääkö se jotain aktivieettia (epiksiä, mätsäreitä yms.)kerätäkseen tuki-euroja jäsenelleen/jäsenilleen.
Kuinka moni näistä maajoukkuetasoisista urheilijoista antaa vastineeksi omaa aikaansa ja taitojaan ilmaiseksi seuroilleen kouluttamisen tai muun työpanoksen muodossa? Halukkuus tukea seuroissa riippunee varmaan myös heistä itsestään.Silloin kun eurojen kerääminen hyödyttää kaikkia kuten mm. SAGI:n kisailmo järjestelmä, se tuskin aiheuttaa närää, mutta jos taviksilta kerätään fyrkat, jotta lajin eliitti voi toteuttaa omia korkeita tavoitteitaan se ei ehkä saa suuria aplodeja aikaan. Olenko kenties väärässä? se on täysin mahdollista :)