Jutun lähetti Vellu , Huhtikuun 5, 2011 kello: 07:59:57
Re: minkälainen tekonurmi on paras?Vastineena juttuun: Re: minkälainen tekonurmi on paras?, jonka kirjoitti: Toinen liukastelija , Huhtikuun 4, 2011 kello: 12:11:08:
Toinen liukastelija kirjoitti:
» Ainoa alusta missä itse olen kaatunut, on tuo ATT:n pohja.
» Koirani ei ole missään muualla myöskään liukastellut kuin tuolla, eli ei hyvä.
» Sille alustalle pitää erikseen hommata kengät, muuten ei tule yhtään mitään.
» Nähtiinhän tuo silloin karsinnoissakin, taisi olla 2009.
» Joten naapuriin menen minäkin.Keinonurmella, etenkin kumirouhetäytteisellä, kannattaa käyttää toki keinonurmelle (tai vastaavalle alustalle) suunniteltuja kenkiä, missä tärkeää on, että pohjasta löytyy riittävän syviä kuvioita kumpaankin suuntaan. Sileäpohjaisilla lenkkareilla ei pitoa ole etenkään kohdissa, joissa kumirouhetta on sattumalta hieman enemmän.
Mutta mitä tulee karsintoihin, koirat sopeutuivat huomattavasti ohjaajia nopeammin. Itse katsomon puolelta kiinnitin huomiota, että ensimmäisellä radalla tuli joillekin koirille liukastumisia, mutta toista kertaa samalla alustalla olevat koirat eivät enää liukastelleetkaan. Kumirouhetta oli myös lisätty juuri karsintojen alla ja sitä oli kyllä omasta mielestänikin paikoin liikaa pinnassa, jolloin sileillä kengillä rouhe on liukasta.
Koirilla on varmasti motorisissa taidoissa eroja, jotkut koirat kun eivät tunnu oppivan erilaisia alustoja kovin nopeasti, mutta yleisesti voisin todeta kyseisessä hallissa säännöllisesti harrastavana, että siellä paljon liikkuvat koirat kyllä osaavat siellä liikkua. Ja kyllä, myös erittäin nopeat koirat.
Sitä voikin sitten miettiä erikseen, että mistä johtuu että joillain koirilla ei ole taitoja sopeutua erilaisiin alustoihin. Varmasti ainakin auttaa, jos koiralla on kokemusta mahdollisimman monenlaisilla alustoilla liikkumisesta.