Jutun lähetti Johanna Väisänen , Heinäkuun 19, 2011 kello: 05:42:45
Re: KarsintaformaatistaVastineena juttuun: Karsintaformaatista, jonka kirjoitti: -T , Heinäkuun 18, 2011 kello: 09:27:46:
Minä en kuulu koirineni huippuparien joukkoon vaan niihin sisukkaisiin, jotka tulevat vuodesta toiseen paikalle kehittymään ja oppimaan. Nämä oli mun neljännet karsinnat vanhimman koirani kanssa ja nuoremman kanssa ekat. Sanoisin, että nämä karsinnat olivat mun kokemushistorian parhaat :). Vaikka emme onnistuneet koirieni kanssa ( = huolimatonta tunarointia), niin ainakin lauantain radat oli sikahelpot. Ihan nolottaa etten selvinnyt niistä virheittä/hyllyttä koirieni kanssa. Sunnuntaille ei siis selvitty, mutta tulin katsomaan kaksi jälkimmäistä rataa ja hyppäri oli mielestäni todella helppo, mutta finaalirata erittäin haastava ja vaikea kuten kuuluukin. Ekasta radasta en sano mitään kun kuorsasin stressiä pois hotellissa vielä siihen aikaan ;).
Aluksi olin vähän epäilevällä kannalla uudesta karsintaformaatista, mutta kun pääsin paikanpäälle, osallistuin itse ja katsoin omin silmin, niin tykästyin siihen.
Parasta oli se, että kaikilla säkäluokilla oli joka kisassa käytännössä sama rata. Aiemmin minua on ärsyttänyt ratojen muuttelu. Siihen tuhraantuu myös tällaisena viikonloppuna liikaa aikaa.
Se, että pareja oli vähän vähemmän sunnuntaina mukana mitä odotettiin ei ollut ainakaan ratojen syytä. Jokaisella oli ihan yhtä suuri mahdollisuus nollasuoritukseen. Eikö pää kestänyt? Sunnuntaina pääsivät varmasti ne parit jatkoon, jotka sen ansaitsivat. Onhan siellä tuttuja kovia nimiä joukkueessa. Ja medeissä ainakin kaksi paria tuli suoraan B-maajoukkueesta.
Olisi surullista, jos mentäisi sellaisiin näyttökisatyylisiin valintoihin ajatellen karsintoihin pääsemistä. Ihmisillä on oma elämänsä, perheensä, taloudellinen tilanteensa ja työnsä. Ei kaikilla ole ympärivuoden vara ja mahdollisuus matkustaa ympäri Suomen erilaisissa näyttökisoissa. Ja silti voi olla huippupari. Mulle ainakin pitkien matkojen ajo on todella raskasta ja haluan kisata mahdollisimman lähellä omaa paikkakuntaa. Kyllä tollainen ajelu menee pari kertaa vuodessa, mutta että useammin pitäs jonnekin pidemmälle ajella, niin ei toimis. No me ei olla huipulla, mutta vaikka oltaiskin, niin ei tulis mitään, siltikään. Nytkin meinasin nukahtaa jo rattiin kun ajelin kisoista kotiin. Kuumuus teki tehtävänsä siellä hallissa, vaikka ajoissa pääsi lähtemään (kiitos tän uuden formaatin).